Matkamme jatkui pienestä Tanah ratahin kylästä edelleen pohjoiseen kohti Penang-saarta, jonka ydin on Georgetown-niminen kaupunki. En edelleenkään tiedä, mikä osa saaresta on Georgetownia ja mikä Penangia, sillä kaikki paikalliset puhuivat vain Penangista, ja Georgetown mainittiin vain alueen kolonialismihistoriasta kerrottaessa. No nimestä viis, Georgetown tunnetaan Malesian katutaiteen ja katuruoan mekkana, ja kummankin väitteen voin kyllä allekirjoittaa. Katuruoka, jota myydään erilaisissa "food courteissa" eli ruokakaduilla useissa, pienissä ja liikuteltavissa "hawker stalleissa" eli kärryissä tai kojuissa, koostui paljolti erilaisista merenelävistä ja oli todella maukasta. Vaikka valmistusolot näyttävät rähjäisiltä, eikä keittiöhygienan taso suomalaisen näkökulmasta ole kummoista, kaikki raaka-aineet kypsennetään syöjän omien silmien edessä, joten kaikki on ainakin tuoretta ja takuulla kypsytettyä. Esimerkiksi tämä katkarapu-nuudeliannos oli mielettömän hyvä, ja kuinka käden käänteissä kokkiherra annoksia valmistikaan!

20180616-164348.jpg

20180616-164744.jpg

Mereneläviä maistoin myös ehkä tähän asti kummallisimpana mutta myös maukkaimpana yhdistelmänä, kun tilasin jättikatkarapuja kaurahiutaleiden ("fried oats") kanssa. Ravut tosiaan on kieritelty kullankeltaisissa kaurahiutaleissa, jotka maistuvat hieman nyhtökauralle tai raparperipaistoksen muruseokselle. Maku sopi rapuihin hyvin, mitä en kyllä olisi etukäteen uskonut mutta olin utelias ja vähän uskoin myös huonoon englanninnokseen.

20180616-193014.jpg

 

Katuruoaksi laskisin tavallaan myös kaupungissa villinneen kasvis- ja vegaaniruokabuumin myötä kivijalkaravintoloissa tarjottavat annokset, joissa on paljon katuruoan vaikutteita. Esimerkiksi nämä pähkinöistä, siemenistä ja muista tuntemattomaksi jääneistä raaka-aineista valmistetut pötköt (emme tilanneet niitä - ne vain tulivat kysymättä ja pyytämättä, joten aineksetkin jäivät hieman mysteeriksi) olivat todella ruokaisia ja maukkaita, ja käteviä syödä käsin ja dippailla makeantuliseen chilikastikkeeseen.

20180615-162954.jpg

Pötkelöiden lisäksi maistelin samaisessa ravintolassa (Pinxin nimeltään, jos joku haluaa mennä käymään. Suosittelen.) tofu-parsakaali-maissi-seitankeittoa, joka tarjoiltiin ilahduttavana vaihteluna hieman tummemman ja irtonaisemman riisin kera ja jonka tapaista olen myös useissa katuruokakojuissa syönyt. Jälleen kerran umaminen ja suolainen liemi oli parasta kaikesta, mutta myös paikallinen tofu on todella hyvää maultaan ja rakenteeltaan. Yritän vain olla ajattelematta sitä, että kaikissa näkemissäni kaupoissa ja ravintoloissa tofukimpaleet lilluvat kymmenen litran ämpärissä vedessä huoneenlämmössä, ja sieltä niitä nostellaan käyttöön tarpeen mukaan. Ei menisi ehkä ihan Suomen ravintoloiden kylmäketjussa läpi...

20180615-174711.jpg

Kolmas juttu Pinxinissä oli tummansininen perhostee, jonka täytyy olla uutettu jostakin kukasta. Maistui jollekin hyvin tutulle maulle lapsuudestani. Matkatoverini ehdotti vessanraikastinta ja Tolua, mutta en hyväksy kumpaakaan, sillä maku oli aivan hyvä, joskin hieman erikoinen.

20180615-173457.jpg

Pääruokien lisäksi Yrjönkylä hemmotteli meitä useilla erilaisilla makeilla asioilla, joista ei suinkaan vähäisimpänä ole jäätelö, jonka sisäinen viilennys on enemmän kuin tervetullut +35-asteisilla kaduille vaeltelun lomassa. Nämä annokset raikasta sitruunasorbettia ja vaniljajäätelöä espresson kanssa löytyivät italialaisesta ravintolasta, jossa kävimme paikallisten annosten vaihteluksi haukkaamassa pitsat. Hyvin osasi Italian Fabrizio pyörittää pitsaa myös Malesiassa, mutta erityiskiitoksen ansaitsevat tosiaan jälkiruoat. Niin viileää ja niin raikasta ja niiiiin hyvää.

20180614-181443.jpg

Hieman paikallisempi herkku on kuitenkin voitaikinaan leivottu pieni leivonnainen, joka voidaan täyttää niin suolaisella kuin makealla täytteellä. Nämä pienet leivonnaiset piilottavat sisäänsä mangoa ja ananasta, kookosta, lootusta ja sitä haisulihedelmä duriania. Durianin syömiseen tarvitsen vielä lisäharjoitusta, sillä ensimmäisellä yrittämällä maku oli aivan yhtä paha kuin hajukin. Kookos ja lootus sen sijaan maistuvat taivaalliselta: kuin paksua kinuskikastiketta, jossa on kookoshiutaleita seassa.

20180615-183754.jpg

Näitä pieniä ihanuuksia myydään täällä joka kadunkulmassa myös kotiin vietäväksi, mutta miksi epäilen, että lehtevä voitaikina ei maistuisi enää kotikeittiössä yhtä hyvältä kuin täällä...? Sitä paitsi tie ei vielä edes vie kotiin, vaan likelle Thaimaan rajaa Langkawin saarelle, jolla meillä piti olla edessä muutaman päivän rantaloma. Ilmeisesti kuitenkin lounainen monsuunisadekausi on juuri alkanut saarella, joten rannallalekottelusuunnitelmat vaihtunevat johonkin enemmän sisätiloihin sijoittuvaan aktiviteettiin, mutta sen aika näyttää.