Saavuimme myrskyisälle ja sateiselle Langkawin saarelle, ja koska sää ei todellakaan suosinut etukäteen suunnittelemiamme aktiviteetteja, ryhdyimme syömään. Oikein urakalla ja monenmoisia herkkuja, ja siihen Langkawi tarjosikin mainiot puitteet, vaikka toisaalta sen huomasi selvästi, että paikka on turistien suosiossa, koska länsimaista ruokaa oli tarjolla enemmän kuin koko aiemmalla reissulla yhteensä.

Vihreä tee -jäätelö on yksi aasialaisten oma suosikki, joka ei ole kovin laajalti vielä tainnut rantautua Eurooppaan. Löysimme tosin Häagen-Dazsin version jäätelöstä, ja lähetämme yhtiölle suuren toiveen saada maku myös suomalaisiin pakkasiin.

20180618-120057.jpg

Toinen maistelemamme yksilö oli aivan yhtä yhtää, ja yhdistettynä punapaputahnaan ja kermavaahtoon eikun vain paranee!

20180619-165719.jpg

Koska kylmä saarella ei missään nimessä kehnosta säästä huolimatta ole (+29 ja ilmankosteus noin 100), kylmät juomat maistuvat. Tämä kookospirtelö veti vertoja lapsuuden Kreikan lomamatkalta tutulle kookoksen maulle, eikä maisemassakaan ollut valittamista.

20180618-193002.jpg

Entä kuka voisi vastustaa mahdollisuutta syödä Reese's-suklaata yhden pyöreän napin sijaan kokonaisen levyllisen?! En ainakaan minä.

20180618-152133.jpg

Herkkukategoriaan taitaa mennä myös aamupalamme, jonka kävimme nauttimassa ranskalaisen pariskunnan perustamassa crepeteriassa, joka sijaitsee Pantai Cenang -rannan pääkadulla. Suolainen kana-ananas-sipuli-tomaattitäyte toi mieleen pitsan, ja makea Nutellan ja paikallisten banaanien liitto oli aivan odotetun herkullinen. Ja tällä aamupalalla jaksoi muuten koluta päivän näköalavuoria ja sademetsän vesiputouksia!

20180619-105252.jpg

Hyvien aamupalojen linja jatkui hotellimme vieressä sijaitsevassa Rainbow cafessa, jota piti herttainen pariskunta: nuori nainen kokkasi ja hänen people's people -miehensä tarjoili ja jututti asiakkaita. Feta-tomaattimunakas oli mukava yhdistelmä suolaisuutta ja tuoreutta, ja fetassa oli ihanan raikas maku. 

20180618-101241.jpg

Sateenkaarikahvila oli niin mukava, että menimme sinne myös yhtenä iltana syömään, sillä tarjoilijaherran mainos omatekoisista pastoista jäi mieleemme kummittelemaan. Ja hyväähän pestolla, tomaateilla ja parmesaanilla  maustettu tagliatelle olikin! Kotitekoisesta en ole aivan varma, mutta todella hyvä tuorepasta joka tapauksessa.

20180618-202513.jpg

Pasta ei kuitenkaan liene perinteisintä malesialaista ruokaa, joten viimeisenä iltanamme suuntasimme alueen pääkadun seafoodravintolaan. Alkupalaksi maistelin rapukeittoa, jonka ulkonäkö ei ollut järin kuvauksellinen mutta maku oikein hyvä. - eikä rapusattumia todellakaan tarvinnut etsiä keitosta! Pääruoaksi jaoimme annokset kampasimpukoita ja pehmeäkuorisia taskurapuja, ja molemmat olivat mielettömän hyviä. En tiedä, kuinka eettistä on pitää merenelävät elävinä ravintolan akvaarioissa, mutta ainakin raaka-aineissa maistuu tuoreus, jota Suomessa toisinaan kaipaan merenelävissä.

20180620-202937.jpg

Myös sushi on täällä ihanan tuoretta, vaikka riisi ei kaikissa paikoissa olekaan ollut tahmaisinta ja pehmeintä. Hauska kokemus oli sushiravintola, jossa kokit tekivät annoksia ja laittoivat ne liukuhihnalle. Asiakkaat istuivat pöydissä liukuhihnan varrella ja valkkasivat sopivan näköisiä paloja itselleen. Kannatti siis valita paikka hihnan alkupäästä, jotta parhaat sashimit eivät loppuneet ennen omaa pöytää! Syötyjen annoksien lautaset jätettiin pöytään, ja lasku hinnoiteltiin syötyjen lautasellisten sekä niiden värikoodien mukaan. Siniset annokset olivat halvimpia (2 MYR) ja violetit kalliimpia (6 MYR). Yksi paikallinen raha on arvoltaan siis noin 0,23 euroa, joten hinnan kiroissa syöminen ei siis ole.

20180619-164217.jpg

Matkamme jatkuu vielä yhden etapin verran takaisin Singaporeen, mutta siitä etapista kirjoittelen todennäköisesti vasta sitten, kun olen palannut kotiin. Kuulemisiin!