Aina ei tarvitse kaikkea tehdä juurta jaksaen alusta, vaikka leipoisikin useampaa sorttia. Nämä kolmet erilaiset muffinsit tehdään samasta taikinasta, joka maustetaan eri tavoin.
Jokainen voi käyttää mielikuvituksensa äärirajoja ja tehdä mitä villeimpiä komboja, mutta minä menin tällä kertaa kohtuullisen perinteisillä makuyhdistelmillä:
*salmiakki-suklaa
*puolukka-kinuski
*maapähkinävoi-toffee
Kannattaa aloittaa makuaineiden esivalmistelulla:rouhi suklaa ja sekoita se salmiakkirouheen kanssa yhteen kulhoon, sekoita toisessa kinuskikastiketta ja puolukoita ja pilko toffeekaramellit kolmanteen yhdessä maapähkinävoin kanssa.
Sen jälkeen itse taikina on nopea tehdä, ja lopuksi se jaetaan kolmeen osaan kulhoihin, joissa herkkupalat ja sattumat jo odottavat.
Perus muffinsi- / kakkutaikina
150 g margariinia
2 dl sirosokeria
2 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl kevytmaitoa.
Huoneenlämpöinen margariini ja sokeri vatkataan kuohkeaksi vaahdoksi, johon lisätään kananmunat yksitellen. Lopuksi sekoitetaan joukkoon ensin keskenään sekoitetut jauhot ja viimeiseksi maito.
Tästä annoksesta tulee 12 suurehkoa muffinsia, jotka minä paistoin tällä kertaa pahvisissa vuoissa sen takia, että jos ihanat toffeekarkit tai suklaapalat sattumat tarttumaan kiinni vuokaan, ne saa silti lusikalla syötyä toisin kuin muffinsipeltiä käyttäessä ;)
200 astetta ja noin 20 minuuttia osoittautua sopivaksi paistoajaksi.
Sitten vain kimara eri makuja testiin! Normaalisti pellillinen muffinseja riittää melkein viikoksi, mutta nämä hupenivat alta aikayksikön! Ja se juuri onkin minusta eri makujen ihanuus - mihinkään ei ehdi kyllästyä vaan aina voi valita juuri sillä hetkellä herkullisimmalta tuntuvan parin: särmä salmiakki, pirteä puolukka tai täyteläinen toffeekaramelli...
PS. Samalla reseptillä syntyy taivaallinen maapähkinävoi-dumlekakku, jonka ohje löytyy täältä:
http://reseptinjahellanvalista.vuodatus.net/lue/2015/03/kuivakakku-joka-on-kaikkea-muuta-kuin-kuiva
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.