Kuin salama kirkkaalta taivaalta päähäni iski mielikuva jäätelöannoksesta, jonka koristeena on hieman vohvelia muistuttava mutta oikeastaan enemmän keksimäinen tötterö ja viuhka. Tiedättehän, sellainen joka kaikkia elokuvien ylitsevuotavan suuria jäätelöannoksia koristaa?

No sellaisiahan täytyi siis ruveta tekemään. Löysin Sekasoppa-blogista ohjeen, jolla hän oli vastaavanlaisia tehnyt. Tähän valtavan simppeliin taikinaan tarvitaan 5 raaka-ainetta, jotka kaikki laitetaan kulhoon yhtä aikaa:

Muotoiltavien keksien taikina

80 g huoneenlämpöistä voita

2 rkl juoksevaa hunajaa

60 g vehnäjauhoja

100 g sirosokeria

2 kananmunan valkuaista.

Kaikki ainekset siis mitataan kulhoon ja vatkataan sähkövatkaimella tasaiseksi vaaleaksi taikinaksi. Valkuaiset reagoivat hieman vatkaamiseen ja kuohkeutuvat, mikä myös vaalentaa taikinaa, mutta kovin suurta muodonmuutosta ei tapahdu sen jälkeen, kun ainekset ovat sekaisin.

DSC_0014.jpg

Taikina maistui raakana todella jauhoiselle, joten olin hieman skeptinen, mutta ryhdyin kuitenkin leikkimään. Etsin sopivan pyöreän muodon, joka näkyisi leivinpaperin läpi - ja sellainenhan löytyi leipomisalustasta. Lisäksi piirsin riisipakettia apuna käyttäen leivinpaperiin suorakaiteita toisenmuotoisia keksejä varten.

DSC_0012.jpg

Sitten vain sutimaan lusikalla ja veitsellä taikinaa ohueksi kerrokseksi leivinpaperille: ensin ympyröiksi...

DSC_0018.jpg

ja sitten suorakaiteiksi..

DSC_0016.jpg

ja sitten vielä luoviksi mitä-ikinä-esittävätkään muodoiksi, koska taikinaa piisasi.

DSC_0019.jpg

Paistolämpötila on 180 astetta ja aika 7-8 minuuttia. Taikina käyttäytyi hieman erikoisesti uunissa (ehei, leipojan epävakaasta kädestä se ei voi johtua...), sillä se ruskistui hyvin paikallisesti. Noin kahdeksan minuutin jälkeen otin osittain kullanruskeat ja osittain vielä hyvin vaaleat keksit pois uunista ja odottelin jo teräslasta valmiina, jotta saan muotoiltua keksit heti. Olin kuitenkin liian hätäinen pelätessäsi keksin paikalleen jähmettymistä. Heti uunista ottamisen jälkeen keksin rakenne on vielä liian pehmeä käsiteltäväksi, ja pikaistuksissani onnistuin rikkomaan muutaman.

Aivan pienen odotteluhetken (~30 sekunnin) jälkeen keksi kuitenkin nousee lastan avulla kiltisti uunipelliltä ja sen voi muotoilla haluamansalaiseksi. Pyöreät laitoin ylösalaisin käännettyjen Kastehelmi-jälkiruokakulhojen päälle muotoumaan kupeiksi, ja suorakaiteistä pyörittelin pitkiä "sikareita".

DSC_0021.jpg

Keksit saavat kaikessa rauhassa jäähtyä muodossaan, ennen kuin niitä kannattaa siirrellä mihinkään. Kovettumisen jälkeenkin ne tuntuvat kovin haurailta, joten suuria muutto-operaatioita en lähtisi tekemään... Mutta kuivassa ja ilmatiiviissä rasiassa nämä säilyvät kyllä pari päivää, joten pääsen hyödyntämään näitä viikonloppuna!

Ja voi pojat miten hyvänmakuisia keksit ovat kypsänä - aivan kuin rapeat ja paahtuneet kaurakeksit parhaimmillaan! Uskomatonta, miten jauhoinen taikina kypsyessään muuttuu näin herkulliseksi.

DSC_0023.jpg

Ja sitten vasta herkullista onkin, kun nämä pääsevät osaksi jälkkäriannoksia...

DSC_0025.jpg