Raparperi sen kun jatkaa kasvuaan ja kukoistustaan, ja se suorastaan kutsuu kehittelemään reseptejä itsensä ympärille. Viime viikolla vein työkaverilleni raparperia ja sain maistiaiseksi kertakaikkisen herkullista raparperikeikauskakkua. Ihana kun ympärillä on leipovia ihmisiä!

Tällä erää lähdin kehittelemään leipomuksen ideaa siitä ajatuksesta, että raparperin sisältämän oksaalihapon takia sen kanssa täytyy aina syödä kalsiumia. Halusin, että maitotuote olisi jo leipomuksessa itsessään, ja aivoriihen tuloksena kehkeytyi vaniljainen raparperipiirakka, jolle makeuden antaa valkosuklaa.

Ensin kävin takapihalla raparperimetsällä. Pilkoin saaliin, jota tuli noin puolisen litraa (3 isoa vartta), ja paistoin sitä viitisen minuuttia fariinisokerin (1 dl) kanssa.

Kuten kuvastakin näkyy, raparperista ei ole tarkoitus tehdä hilloa tai mössöä, vaan ne saavat pysyä hyvin kiinteinä. Sokeroidut palat siirsin toiseen astiaan jäähtymään siksi aikaa, kun tein piirakkapohjan:

100 grammaa huoneenlämpöistä voita,

1 dl sirosokeria,

2,5 dl vehnäjauhoa,

1 tl leivinjauhetta ja

1 tl vaniljasokeria

nypitään sormin tasaiseksi taikinaksi, johon lisätään lopuksi

1 kananmuna.

Taikina sekoitetaan tasaiseksi ja painellaan piirakkavuokaan.

Kermansaven 27 sentin halkaisijan vuokaan taikinasta riitti myös reunoille. Vuoka meni pakkaseen odottamaan täytteen valmistumista, jotta reunat eivät valahda paistettaessa.

Täytteeseen laitoin fariinisokerin kanssa paistettujen raparperien lisäksi:

200 g vaniljarahkaa,

1 tl vaniljasokeria,

100 g rouhittua valkosuklaata ja

2 kananmunaa.

Sekoitin kaikki ainekset keskenään, ja jos nyt tekisin piirakkaa uudelleen, kaataisin osan paistamisesta syntyneestä sokeriliemestä pois, jolloin massasta tulisi hieman paksumpaa. Olin huolissani, että täytteestä tulisi liian kirpeää, joten en vähentänyt sokerilientä, mutta olisin ihan hyvin voinut sen tehdä - piirakka on aivan riittävän makeaa :)

Lopuksi ripottelin vielä noin 80 grammaa kookoshiutaleita piirakan päälle, ja eikun uuniin.

175 astetta 40 minuuttia uunin alimmalla tasolla ja messevän tuoksun lisäksi uunista tuli ulos kauniin kullanruskea piirakka.

Vaikka ennen paistamista täyte tuntui melko löysältä, se kiinteytyi hyvin paiston aikana ja palat pysyvät ihan hyvin kasassa. Läpileikkauksessa täytteessä erottuvat silmälle kivasti raparperin palat ja valkosuklaamöykyt, mutta suussa kaikki maut sulautuvat yhdeksi ihanaksi kokonaisuudeksi.

Eläköön raparperi!

PS. Samaan aikaan toisaalla äitini oli tehnyt omille vanhemmilleen hyydykekakkua, jossa oli - mitäs muutakaan - kuin raparperia ja valkosuklaata. Kyllä kulkee makuhermot samoja ratoja... :)