Sama kiinnostus ja ihastus on edelleen olemassa, ja se on jopa kasvanut matkan varrella. Alkuaikojen tabletilla napsitut kuvat ovat vaihtuneet järkkärillä kuvaamiseen ja valokuvaamisen opetteluun ja myös kuvien editointiin. Ja oppimisprosessi on koko ajan käynnissä. Siksi blogi muuttaakin tästä päivästä alkaen uuteen kotiin osoitteeseen http://reseptinjahellanvalista.blogspot.com/ jossa leipominen, ruoanlaitto ja asiat niiden äärellä jatkuvat aivan kuten ennenkin - vain hieman monipuolisemmilla työkaluilla ja omasta mielestäni entistä kauniimmalla alustalla.

Tämä blogi säilyy niin kauan kuin bittiavaruus ja sivuston ylläpitävä taho vain sen sallivat. Pidän blogin avoimena reseptiarkistona niin itselleni kuin kaikille lukijoille, ja toivon, että moni löytää täältä juhlaan ja arkeen sopivia herkkuja kokeiltavaksi. Jatketaan yhdessä leipomista ja kokkailua Reseptin ja hellan välissä aivan kuten tähänkin asti!

Uuteen blogiin pääset klikkaamalla tästä. Nähdään siellä! 

Ensin valmistetaan pohjan marenki, jota varten erotellaan 4 kananmunasta valkuaiset puhtaaseen kulhoon. Lisäksi mitataan 2 desilitraa sirosokeria ja varataan sähkövatkain. Valkuaisia vatkataan ensin sellaisenaan valkoiseksi ja ilmavaksi vaahdoksi. Sitten sokeria aletaan pikkuhiljaa ripotella joukkoon koko ajan vatkaten. Kun marenki on kiiltävää, tanakkaa ja valkoista eikä siinä tunnu maistellessa sokerikiteitä, se on valmista. Valmis marenki kestää odottaa jääkaapissa hyvinkin sen aikaa, kun pohjataikina valmistuu.

Pohja valmistetaan vatkaamalla huoneenlämpöinen voi ja sokeri sekä vaniljasokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Joukkoon lisätään yksitellen erotetut munan keltuaiset ja lopuksi vuorotellen keskenään sekoitettuja gluteenittomia jauhoja, leivinjauhetta ja vaniljaa sekä kevytmaitoa.

Britakakkupohja

150 g huoneenlämpöistä voita

1,5 dl sirosokeria

4 kananmunan keltuaista (valkuaiset marenkiin)

2,5 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta

1,5 dl perunajauhoa

1 dl mantelijauhoa

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

1,5 dl kevytmaitoa.

Pohjataikina levitetään uunipellille ja päälle lusikoidaan marenki. Päälle ripotellaan mantelilastuja, jotka paahtuvat paistamisen aikana rapeiksi ja maukkaiksi ja jotka voimistavat pohjassa olevan mantelin makua.

Britaa paistetaan 175-asteisessa uunissa alatasolla noin 20 minuuttia. Marenki muuttuu vaaleanruskeaksi, pohja kypsyy ja irtoaa pellin reunoista ja mantelilastut rapeutuvat ja saavat kauniin värin. Pohja saa jäähtyä täysin ennen täyttämistä.

Britakakun täyte

2 dl vispikermaa

1 prk (200 g) mascarponejuustoa

1 rkl sokeria

2 tl vaniljasokeria

+ noin 1 litra tuoreita mansikoita.

Jäähtynyt pohja halkaistaan kahtia niin, että saadaan kaksi yhtä suurta levyä.

Täytettä varten kerma maustetaan sokerilla ja vaniljalla ja vatkataan vaahdoksi. Vaahtoon sekoitetaan mascarpone, ja koko täyte levitetään toiselle pohjan puolikkaalle. Täytteen päälle pilkotaan runsaasti mansikoita.

Toinen pohjan puolikas nostetaan mansikoiden päälle, ja kakku on valmis. Koko Suomi leipoo -ohjelmassa yksi kilpailijoista koristeli britakakun pinnan ja sai tuomareilta moitteita, että kakkuun nimenomaan kuuluu rapea marenkinen ja mantelinen pinta. Olen aivan samaa mieltä; ei kermavaahtoa tai muita marengin lötkistäviä asioita britan pinnalle.

Muutama makoisa mansikka ja raikas mintunlehti annokseen, ja vertaansa vailla oleva kesäleivonnainen on valmis.

Ja katsokaa nyt näitä kukkia, ei kai kesältä voisi enempää toivoa?!

Mitä ihania kesäleivonnaisia sinä olet tehnyt?

Ravintolalla on kaksi eri kattausta, edullisempi ja valikoimaltaan suppeampi lounasbuffet sekä runsaampi illallisbuffet. Lounaan hinta oli noin 15 dollaria  eli noin kympin per henkilö ja illallisen 23 eli noin 15 euroa. Kuvassa grillautuu possun kulkeä, kahdella eri tapaa marinoitua kanaa, rib eye -pihviä sekä omaa suosikkiani, bulgogia eli ohueksi viipaloitua nautaa, joka on maustettu valkosipulisella ja seesamisella marinadilla. Tässä ruokailutavassa on jotain samaa kuin suomalaisessa grillaamisessa, ja huomasin itsekin käänteleväni pihvejä aivan innoissani ja järjesteleväni ruokia grilliin niiden arvioidun kypsymisajan mukaiseen järjestykseen. Eikä ainakaan tule hotkittua, kun asioita mahtuu rajallinen määrä grilliin ja niidenkin tulee antaa kypsyä.

Lisukkeita buffetissa oli jos jonkinlaisia: erilaisia salaattitarpeita ja kasviksia, nuudeleita, tuoreita hedelmiä ja näkyipä yhdessä kipossa jopa ranskalaisia perunoitakin. Munakoisot ja retikat pistimme grilliin, mutta osan lisukkeista söimme rohkeasti raakana, ja ainakin toistaiseksi hengissä ollaan!

Buffetissa oli myös alkupaloja kuten sushia, joka yllättikin meidät täysin ja oli tuoreemman ja raikkaamman makuista kuin pelkkään sushiin keskittyvän ravintolan sushi. Myös friteeratut kasvikset sekä kampasimpukat maistuivat alkupaloina ja lihojen kypsymistä odotellessa. 

Hieman samankaltaiseen ruokailukokemukseen törmäsimme toistekin, kun menimme kiinalaiseen hotpotravintolaan. Hotpotia saa ainakin Helsingissä useasta eri ravintolasta, mutta paikallinen runsaudensarvi täytteissä oli jotakin melko mykistävää. Hotpotin idea on siis se, että tilataan pöytään liemi, joka laitetaan kuumalle keittolevylle. Liemen lisäksi tilataaan erilaisia täytteitä, joita liemessä keitetään kypsäksi ja sitten syödään. Täytteet voivat olla erikseen listalta tilattavia, tai Conveyr belt hot pot -ravintolan tapaan liukuhihnalla asiakkaan nenän edessä kulkevia,

Ja kaikenlaista sitä hihnalla kulkikin: lehmän mahalaukkua, jättikokoisia sieniä, valkoista kalaa, kimchipannukakkua, merilevää, hummeripallukoita, dumplingeja, peruna- ja porkkanaviipaleita ja luota ties mitä, jossa ei ollut minkäänlaista kylttiä.

Minä valitsin liemekseni yrttisen kanaliemen, koska en halunnut mitään tulista. Mieto liemi osoittautuikin hyväksi vaihtoehdoksi, sillä ravintolassa oli kattava valikoima erilaisia kastikkeita ja mausteita, joilla ruoan makua sai tuunata. Matkatoverini hikoili jonkin verran oman tom yam -liemensä kanssa, joka oli niin tulista, että ylimääräisiä chilikastikkeita ei voinut kuvitellakaan käyttävänsä.

Ihan kaikkia sattumia en rohjennut liemeeni upottaa, ja olin melko konservatiivinen sekoittamaan liemeen yhtä aikaa raakoja ja kypsiä raaka-aineita, vaikka naapuripöydän kiinalainen seurue tuntui surutta keittelevän nuudeleita ja porsaan sisuskaluja samassa liemessä yhtä aikaa. Monet paikalliset kasvikset kuten retikka ja lootus maistuivat mainiolta, ja yrttiset naudanlihapalleroiset, dumplingit, jälleen ihana bulgogiliha sekä kampasimpukat ja hummeri olivat taivaallisia. Vähän kyllä välillä mietin, että tässä se vastuu nyt sysätään ruokailijalle itselleen, jos ei malta vaikka sianlihaansa keittää kypsäksi asti...

Ihan kaikkea ruokaansa ei matkalla kuitenkaan tarvinnut itse valmistaa, vaan välillä saattoi perinteiseen tapaan tilata annoksensa ja nauttia sen valmiina. Yksi paras tällaisen syömisen kokemuksemme tapahtui Chinatownissa, josta löysimme Maxwell food centerin, joka tarjoaa noin sadan erilaisen kojun verran ruokia ja juomia Aasian eri kolkista. Suu olisi syönyt siellä vielä kauan sen jälkeen, kun maha sanoi, ettei jaksa enää yhtään! Singaporelaiset ovat hyvin tarkkoja hygieniasta, joten ruoka"keskus" oli todella siisti ja hyvin ylläpidetty.

Alkuun jaoimme possu- ja yrittitäytteisiä dumplingeja, jotka tarjottiin chilikastikkeen ja etikka-inkiväärikastikkeen kanssa. Kahdeksan palaa maksoi kokonaiset 4 dollaria eli noin 2,50 euroa. 

Seuraavaksi testiin meni thaimaalainen pad thai, joka oli vielä moninkertaisesti parempaa kuin Malesian Penangissa kokeilemamme versio. Hinta samaisen neljä dollaria.

Olin lukenut etukäteen netistä, että Maxwellista saa todella herkkulisia hummerikakkusia, joten niitä täytyi tietenkin etsiä käsiinsä. Kakkunen muistuttaa hieman meidän lihapiirakkaamme, sillä uppopaistetun kuoren sisältä löytyy hummerin lisäksi possun jauhelihaa sekä mausteita. Hyvä valipala, mutta vähän kuitenkin mietin, eikö hummeri mene hieman hukkaan tällaisessa kombossa...?

Kakkusen jälkeen aloin olla jo sitä mieltä, etten jaksa syödä mitään, mutta kun vastaan tuli toinen toistaan herkullisempia kojuja, vatsa sai hieman joustaa. Nämä kanalla ja kokonaisilla katkaravuilla täytetyt paistetut nyytit olivat ehkä koko aterian paras osa minun mielestäni, ja hintaa annoksella oli 4,80 dollaria.

Singaporessa on siis mahdollista syödä edullisesti, mutta aina se ei onnistunut. Hintahaitari aivan viereistenkin ravintoloiden välillä saattoi olla todella suuri, ja välillä annosten hinnat ilmoitetaan ilman veroja ja palvelumaksuja, jolloin laskun loppusumma on paljon enemmän kuin näennäisesti annosten hinnat yhteen laskien. Tämän huomasimme hieman karvaasti aamupalallamme, kun kahden pannukakkuannoksen jälkeen saimme eteemme yli 60 dollarin laskun. Noh, hyviähän ne pannarit olivat, mutta silti...

Pannarit ovat selkeästi ilmiö myös Aasiassa, sillä niitä oli tarjolla useissa ravintoloissa. Miltei jopa aamiaispaikan pannareita paremman herkun saimme eräässä mereneläväravintolassa jälkiruoaksi, kun tilasimme summamutikassa pannukakun matchajäätelön kanssa. Tämän hintakin oli inhimillisempi; jotakin 8 dollarin (~ 5 e) luokkaa.

Jollakin lailla koko reissumme ruokahetkiä kuvastaa hyvin kaksi seuraavaa annosta - monestakin syystä. Minun valitsemasi nuudelikeitto tummalla ja umamisella liemellä sekä mureaksi kypsytetyllä naudanlihalla oli jo useiden aiemin nuudelikeittojen tapaan todella herkullista, ja hörpin liemen viimeisiä pisaroita kulhon pohjalta autuaana.

Samaan aikaan vastapäätäni matkakumppanini pyyhkii tyytyväisenä hikeä otsaltaan ja nautiskelee keväänvihreästä currystaan, jossa uiskentelee kirkkaanpunaisia chilipaloja enemmän kuin muita raaka-aineita. Hän rakastaa tulista ruokaa ja tilasikin matkalla pääasiassa sellaisia ruokia, joita "ei voi kotona tehdä", koska minä en voisi syödä ruokia niiden tulisuuden takia.

Singapore - aivan kuten Malesiakin - tarjoaa siis jokaisen makunystyröille jotakin. Nyt on kuitenkin hyvä palata kotiin ja alkaa nauttia Suomen kesän antimista. Sen verran kuitenkin palaan vielä blogissani matkaan, että esittelen Kuala Lumpurissa nauttimamme yhden illallisen, joka jatkaa tätä jokaiselle jotakin -periaatetta. Siihen asti kuulemisiin!

Vihreä tee -jäätelö on yksi aasialaisten oma suosikki, joka ei ole kovin laajalti vielä tainnut rantautua Eurooppaan. Löysimme tosin Häagen-Dazsin version jäätelöstä, ja lähetämme yhtiölle suuren toiveen saada maku myös suomalaisiin pakkasiin.

Toinen maistelemamme yksilö oli aivan yhtä yhtää, ja yhdistettynä punapaputahnaan ja kermavaahtoon eikun vain paranee!

Koska kylmä saarella ei missään nimessä kehnosta säästä huolimatta ole (+29 ja ilmankosteus noin 100), kylmät juomat maistuvat. Tämä kookospirtelö veti vertoja lapsuuden Kreikan lomamatkalta tutulle kookoksen maulle, eikä maisemassakaan ollut valittamista.

Entä kuka voisi vastustaa mahdollisuutta syödä Reese's-suklaata yhden pyöreän napin sijaan kokonaisen levyllisen?! En ainakaan minä.

Herkkukategoriaan taitaa mennä myös aamupalamme, jonka kävimme nauttimassa ranskalaisen pariskunnan perustamassa crepeteriassa, joka sijaitsee Pantai Cenang -rannan pääkadulla. Suolainen kana-ananas-sipuli-tomaattitäyte toi mieleen pitsan, ja makea Nutellan ja paikallisten banaanien liitto oli aivan odotetun herkullinen. Ja tällä aamupalalla jaksoi muuten koluta päivän näköalavuoria ja sademetsän vesiputouksia!

Hyvien aamupalojen linja jatkui hotellimme vieressä sijaitsevassa Rainbow cafessa, jota piti herttainen pariskunta: nuori nainen kokkasi ja hänen people's people -miehensä tarjoili ja jututti asiakkaita. Feta-tomaattimunakas oli mukava yhdistelmä suolaisuutta ja tuoreutta, ja fetassa oli ihanan raikas maku. 

Sateenkaarikahvila oli niin mukava, että menimme sinne myös yhtenä iltana syömään, sillä tarjoilijaherran mainos omatekoisista pastoista jäi mieleemme kummittelemaan. Ja hyväähän pestolla, tomaateilla ja parmesaanilla  maustettu tagliatelle olikin! Kotitekoisesta en ole aivan varma, mutta todella hyvä tuorepasta joka tapauksessa.

Pasta ei kuitenkaan liene perinteisintä malesialaista ruokaa, joten viimeisenä iltanamme suuntasimme alueen pääkadun seafoodravintolaan. Alkupalaksi maistelin rapukeittoa, jonka ulkonäkö ei ollut järin kuvauksellinen mutta maku oikein hyvä. - eikä rapusattumia todellakaan tarvinnut etsiä keitosta! Pääruoaksi jaoimme annokset kampasimpukoita ja pehmeäkuorisia taskurapuja, ja molemmat olivat mielettömän hyviä. En tiedä, kuinka eettistä on pitää merenelävät elävinä ravintolan akvaarioissa, mutta ainakin raaka-aineissa maistuu tuoreus, jota Suomessa toisinaan kaipaan merenelävissä.

Myös sushi on täällä ihanan tuoretta, vaikka riisi ei kaikissa paikoissa olekaan ollut tahmaisinta ja pehmeintä. Hauska kokemus oli sushiravintola, jossa kokit tekivät annoksia ja laittoivat ne liukuhihnalle. Asiakkaat istuivat pöydissä liukuhihnan varrella ja valkkasivat sopivan näköisiä paloja itselleen. Kannatti siis valita paikka hihnan alkupäästä, jotta parhaat sashimit eivät loppuneet ennen omaa pöytää! Syötyjen annoksien lautaset jätettiin pöytään, ja lasku hinnoiteltiin syötyjen lautasellisten sekä niiden värikoodien mukaan. Siniset annokset olivat halvimpia (2 MYR) ja violetit kalliimpia (6 MYR). Yksi paikallinen raha on arvoltaan siis noin 0,23 euroa, joten hinnan kiroissa syöminen ei siis ole.

Matkamme jatkuu vielä yhden etapin verran takaisin Singaporeen, mutta siitä etapista kirjoittelen todennäköisesti vasta sitten, kun olen palannut kotiin. Kuulemisiin!

Mereneläviä maistoin myös ehkä tähän asti kummallisimpana mutta myös maukkaimpana yhdistelmänä, kun tilasin jättikatkarapuja kaurahiutaleiden ("fried oats") kanssa. Ravut tosiaan on kieritelty kullankeltaisissa kaurahiutaleissa, jotka maistuvat hieman nyhtökauralle tai raparperipaistoksen muruseokselle. Maku sopi rapuihin hyvin, mitä en kyllä olisi etukäteen uskonut mutta olin utelias ja vähän uskoin myös huonoon englanninnokseen.

Katuruoaksi laskisin tavallaan myös kaupungissa villinneen kasvis- ja vegaaniruokabuumin myötä kivijalkaravintoloissa tarjottavat annokset, joissa on paljon katuruoan vaikutteita. Esimerkiksi nämä pähkinöistä, siemenistä ja muista tuntemattomaksi jääneistä raaka-aineista valmistetut pötköt (emme tilanneet niitä - ne vain tulivat kysymättä ja pyytämättä, joten aineksetkin jäivät hieman mysteeriksi) olivat todella ruokaisia ja maukkaita, ja käteviä syödä käsin ja dippailla makeantuliseen chilikastikkeeseen.

Pötkelöiden lisäksi maistelin samaisessa ravintolassa (Pinxin nimeltään, jos joku haluaa mennä käymään. Suosittelen.) tofu-parsakaali-maissi-seitankeittoa, joka tarjoiltiin ilahduttavana vaihteluna hieman tummemman ja irtonaisemman riisin kera ja jonka tapaista olen myös useissa katuruokakojuissa syönyt. Jälleen kerran umaminen ja suolainen liemi oli parasta kaikesta, mutta myös paikallinen tofu on todella hyvää maultaan ja rakenteeltaan. Yritän vain olla ajattelematta sitä, että kaikissa näkemissäni kaupoissa ja ravintoloissa tofukimpaleet lilluvat kymmenen litran ämpärissä vedessä huoneenlämmössä, ja sieltä niitä nostellaan käyttöön tarpeen mukaan. Ei menisi ehkä ihan Suomen ravintoloiden kylmäketjussa läpi...

Kolmas juttu Pinxinissä oli tummansininen perhostee, jonka täytyy olla uutettu jostakin kukasta. Maistui jollekin hyvin tutulle maulle lapsuudestani. Matkatoverini ehdotti vessanraikastinta ja Tolua, mutta en hyväksy kumpaakaan, sillä maku oli aivan hyvä, joskin hieman erikoinen.

Pääruokien lisäksi Yrjönkylä hemmotteli meitä useilla erilaisilla makeilla asioilla, joista ei suinkaan vähäisimpänä ole jäätelö, jonka sisäinen viilennys on enemmän kuin tervetullut +35-asteisilla kaduille vaeltelun lomassa. Nämä annokset raikasta sitruunasorbettia ja vaniljajäätelöä espresson kanssa löytyivät italialaisesta ravintolasta, jossa kävimme paikallisten annosten vaihteluksi haukkaamassa pitsat. Hyvin osasi Italian Fabrizio pyörittää pitsaa myös Malesiassa, mutta erityiskiitoksen ansaitsevat tosiaan jälkiruoat. Niin viileää ja niin raikasta ja niiiiin hyvää.

Hieman paikallisempi herkku on kuitenkin voitaikinaan leivottu pieni leivonnainen, joka voidaan täyttää niin suolaisella kuin makealla täytteellä. Nämä pienet leivonnaiset piilottavat sisäänsä mangoa ja ananasta, kookosta, lootusta ja sitä haisulihedelmä duriania. Durianin syömiseen tarvitsen vielä lisäharjoitusta, sillä ensimmäisellä yrittämällä maku oli aivan yhtä paha kuin hajukin. Kookos ja lootus sen sijaan maistuvat taivaalliselta: kuin paksua kinuskikastiketta, jossa on kookoshiutaleita seassa.

Näitä pieniä ihanuuksia myydään täällä joka kadunkulmassa myös kotiin vietäväksi, mutta miksi epäilen, että lehtevä voitaikina ei maistuisi enää kotikeittiössä yhtä hyvältä kuin täällä...? Sitä paitsi tie ei vielä edes vie kotiin, vaan likelle Thaimaan rajaa Langkawin saarelle, jolla meillä piti olla edessä muutaman päivän rantaloma. Ilmeisesti kuitenkin lounainen monsuunisadekausi on juuri alkanut saarella, joten rannallalekottelusuunnitelmat vaihtunevat johonkin enemmän sisätiloihin sijoittuvaan aktiviteettiin, mutta sen aika näyttää. 

Kylän pääkadun varrella oli todellakin koko maailman ruokakulttuuri edustettuna: kiinalaista, japanilaista, korealaista, länsimaista - ja paikallisia nuoria tuntui erityisesti houkuttavan amerikkalaisia pikaruokaserkkujaan muistuttava Marrybrown, jonka terassi oli iltamyöhään saakka täynnä kännykkäänsä uppoutuneita nuoria. Me jätimme ranskikset ja nugetit kuitenkin väliin, ja maistelimme aasialaisia makuja. 

Kiinalaisvaikutteinen lounaspaikka tarjosi todella maukkaita riisi- ja nuudeliannoksia, ja juomineen kahden hengen lounas maksoi noin 30 ringittiä eli noin 6 euroa.

Minä en edelleenkään ole tulisen ruoan ystävä, ja se on ilahduttanut matkan aikana, että kertaakaan en ole joutunut puhkumaan naama punaisena ruoan takia. Tämäkin mustapippurihärkä oli mielettömän maukasta ja myös mukavan mausteista mutta ilman chilin poltetta. Nasi lemak on paikallinen nuudeliruoka, josta tuntuu olevan yhtä monta versiota kuin on tekijääkin. Tämä ilmeisen perinteinen versio sisältää paistetun nuudelin lisäksi erilaisia kasviksia ja härkää. Ja chiliä. Tietenkin.

Jälkkäreihin asti kiinalaisuus ei juuri ole yltänyt, mutta paikalliset mansikat ohuen letun sisällä yhdessä kermavaahdon kanssa on taattua herkkua!

Ihanimman ruokahetken tällä reissussa so far olen kokenut Tanah ratahin korealaisessa ravintolassa, jossa tilasimme alkupalaksi gyoza-nyyttejä, joita olen myös itse tehnyt pari kertaa. Vaikka omatekoiset ovat todella hyviä ja itse asiassa muistuttavat hyvin paljon ravintolassa saamiani, näiden possu-kasvistäytteessä on upeasti inkiväärin, soijan ja seesamin maku! Aivan mielettömän hyviä, ja olisin voinut syödä toisenkin annoksen ja täyttää itseni pelkillä alkupaloilla...

Tilasin kuitenkin myös pääruokaa, ja hyvä niin, sillä tempura udonnuudeleiden kanssa oli herkkua. Uppopaistetut jättikatkaravut, lohi ja erilaiset kasvikset yhdessä umamisen nuudelikeiton kanssa olivat paitsi maukkaita myös täyttäviä ja jollain tapaa juuri sitä, mitä ihmiset kutsuvat lohturuoaksi. Ei sillä, että erityisesti lohtua mihinkään kaipaisin keskellä ihanaa matkaa. En tiedä, miten saisin kuvailtua näiden keittojen täyteläisten liemien makua riittävän ylistävästi: paraskaan lihaliemi ei yllä lähellekään sitä, miltä suolainen, umaminen ja täyteläinen tumma liemi maistuu.

Lisäksi muutaman päivän aikana ehti maistella intialaista naan-leipää...

... sekä kiinalaisia kevätkääryleitä japanilaisen matchateen kanssa.

Nälkää ei siis todellakaan tarvinnut tälläkään matkan etapilla nähdä, ja matka jatkuu vielä hieman pohjoisemmaksi ja lännemmäksi Georgetowniin, joka sijaitsee Penangin saarella. Georgetown on kuulemani mukaan malesialaisen katutaiteen ja katuruoan mekka, joten saa nähdä, mitä päivät siellä tuovat tullessaan. Georgetown-päiviemme ajaksi sattuu juuri paikallisten muslimien (uudenvuoden?) juhla, joten se vaikuttanee ainakin jonkin verran kaupungin palveluihin ja tunnelmaan. Palaan taas pian asiaan!

En ole vielä tehnyt tuttavuutta hedelmän kanssa muuten kuin hajuetäisyydellä, mutta maailman pahimmaksi haju on kyllä vähintään laimea. Kookospähkinän mehuun sen sijaan petyin täysin: se ei ollut lainkaan sellaista kuin paratiisikuvitelmissani oletin!

Ruoka täällä on hieman Singaporen tapaan sekoitus aasialaista ja länkkäriä, mutta merenelävät eivät ole täällä yhtä iso juttu kuin etelämpänä, mitä selittää tietenkin etäisyys merestä.

Aamiainen voi muistuttaa englantilaista aamiaista...

tai olla naanleipää ja chilikastikkeita kuten tänä aamuna.

Lounaita ja illallisia on ollut moneen lähtöön, kuten tätä ihanaa härkäramenia...

härkä- ja lammasvartaita sataykastikkeen kanssa...

nuudelikeittoa merilevän ja kasvisten kanssa...

ja superhyviä friteerattuja "katkarapuja" Water Lily -kasvisravintolassa, jossa kaikki ei-kasviperäiset raaka-aineet on jäljitelty kasviraaka-aineilla. Nämä katkaravut oli valmistettu erilaisista kasviksista ja tofusta ja friteerattu ihanan rapeiksi. Sweet and sour -kastike oli täydellinen dippi ja tuore korianteri taatun maukasta.

Hieman eksoottisempi suolainen tuttavuus minulle ovat nämä pullat (bun), jotka on täytetty erilaisilla liha- ja kasvistäytteillä. Ihanan rasvaista briossisämpylää pulled pork -täytteellä - melkein kuin burgeri! 

Iso-Britannian siirtomaa-aika näkyy vahvasti teekulttuurissa.

Ja amerikkalaisten kaupallinen vaikutus näkyy makeisissa, jotka ovat tosin saaneet hieman paikallista twistiä. Vihreä tee toimii myös KitKatissa!

Perjantai-iltana kävimme nauttimassa illallisen 282 metrin korkeudessa; siitä kirjoittelen enemmän erikseen vaikka matkan jälkeen. Nyt yöuni kutsuu ja ylihuomenna matka jatkuu kohti pohjoista. Selamat petang!

Pitkän ja kohtuullisen uuvuttavan yölennon jälkeen olen nyt ehtinyt pari päivää katsella ympärilleni Singaporessa, Kaakkois-Aasiassa sijaitsevan Malakan niemimaan aivan eteläkärjessä.

Singaporen sanotaan olevan portti aasialaiseen ruokakulttuuriin, sillä täällä kohtaavat niin intialaiset, kiinalaiset, tamilit, malesialaiset kuin Euroopasta ja Amerikasta kansainvälisiin yrityksiin töihin tulleet ihmiset. Ja kun kaikki tuovat ovat ruokakulttuurinsa mukanaan, tarjolla on kaikkea mahdollista autenttisista etnisistä ruoista erilaisiin fuusioihin.

Olen blogissanikin tuonut useita kertoja ilmi, että en ole tulisen ruoan ystävä. Siksi Aasiaan tuleminen hieman jännitti etukäteen, sillä pelkäsin, etten voi syödä mitään ilman tuskanhikeä. Väärässä kuitenkin olin, vaikka kyllä täällä sitä poltettakin piisaa.

Ensimmäisenä iltana seikkailimme aivan rannan tuntumaan Marina by the bay -alueelle, jonka hulppeassa ostoskeskuksessa söimme paikallista äyriäis-nuudelikeitto eli laksaa ja alla kuvassa olevaa seafood noodle -keittoa. Laksan kookosliemi oli niin tulista, että ruokalusikallinen oli minulle aivan riittävä annos, mutta jättikatkaravuilla ja muilla merenelävillä höystetty nuudelikeitto sen sijaan oli aivan ihanaa! Mausteista, täyteläistä ja samaan aikaan limetin raikasta, mutta ei liian polttavaa.

Huomasin vasta jälkikäteen, että annokseni toistavat melko paljon itseään, sillä eilisiltana söin erilaisilla simpukoilla ja katkaravuilla ryyditettyä tom yam -pastaa, josta jo ruokalistassa kerrottiin yhden chilin kuvalla. Tarjoilija kuitenkin vakuutti, että ruoka on "vain hieman polttavaa", joten rohkeasti otin sen. Aika lailla puhallellen sain annokseni syödä, sillä tom yam -liemi on aivan törkeän tulista minun makuuni! Pasta itsessään on kuitenkin mietoa, joten kun se imee liemen itseensä, lopputulos oli minulle tulisuusasteeltaan juuri ja juuri syötävä. Edelleen merenelävät ovat aivan taivaallisen mehveviä ja maukkaita - eikä ihme, meri on aivan katseen ulottuvissa!

Äyriäisten lisäksi taivaallista täällä on leivonnaiskulttuuri, mistä olen valtavan positiivisesti yllättynyt, sillä luin etukäteen blogeista ja matkaoppaista, että Aasiassa ei juuri harrasteta jälkiruokia tai makeisia ja että herkkuna tarjotaan usein tuoreita hedelmiä, jotka toki nekin ovat täällä aivan eri luokkaa kuin Suomessa. Mutta kun täytyy valita kookospähkinän ja kahdenkymmenen erivärisen macaron-leivoksen väliltä, valintani on kuitenkin selvä! Nämä vihreällä teejauheella maustetut macaronit olivat aivan mielettömiä, ja muun muassa litsiluumu- ja laventelimacaronit olivat myös suorastaan kielenvieviä!

Ja osataan täällä muutakin leipoa, vai mitä sanotte näistä yksisarviskuppikakuista?

Singapore jää tällä hetkellä koko ajan enemmän selkäni taakse, sillä expedition jatkuu niemimaata pohjoiseen eli Malesiaan. Seuraavan kerran tiedossa siis pääkaupunki Kuala Lumpurin herkkuhetkiä...

Sämpylät ovat minun kokeiluni hiivattomista sämpylöistä, ja melko napakoina ja rouheina nämä toimivat hyvin hampurilaistäytteiden kuljetusalustana. Ehkä vielä enemmän voisin kuvitella nämä aamiaispöytään uunituoreina ja voin sekä makean marmeladin kanssa. Ja senkin puolesta nämä sopivat aamutuimaan, että nämä valmistuvat 20 minuutissa!

Hiivattomat sämpylät (6 kpl)

4 dl puolikarkeita vehnäjauhoja

1 dl karkeaa kaurajauhoa

1 tl suolaa

1 rkl leivinjauhetta

1 rkl juoksevaa hunajaa

2,5 dl kylmää vettä.

Leivontakulhoon mitataan jauhot, suola sekä leivinjauhe. Sekoitettuihin jauhoihin kaadetaan kylmä vesi sekä juokseva hunaja, ja taikina pyöräytetään puuhaarukalla tasaiseksi. Veden määrää säätämällä taikinasta saa kiinteän ja tahmeahkon pallon, josta saa helposti jauhotetuin käsin otettua kuusi tasakokoista möykkyä, jotka laitetaan leivinpaperoidulle pellille. Koska hiivaa ei ole, kohotuksia ei tarvita, vaan sämpylät menevät suoraan 200-asteiseen uuniin 12-15 minuutiksi. Valmiit sämpylät saavat jäähtyä pienen hetken leivinliinan alla, ja sen jälkeen ne ovat valmiita halkaistavaksi ja täytettäväksi.

Täytteinä hamppareissa voi olla tietenkin juuri niitä herkkuja, joita himoitset. Minun purilaiseni sisälle menee pihvitomaattia, jäävuorisalaatin lehtiä, cheddarjuustoa, bbq-kastiketta, sinapilla ja mustapippurilla maustettua ranskankermaa, etikalla ja tummalla siirapilla pikkelöityä punasipulia sekä jo alussa mainitsemani nyhtökaurapihvi.

Nyhtökaurapihvi on minulle uusi tuttu, mutta nyhtökauraa olen käyttänyt wokeissa ja muun muassa makaronilaatikossa, joten olin melko varma, että pidän myös pihvistä. Olin oikeassa. Ulkonäkö ja rakenne muistuttavat melko paljon jauhelihapihviä, mutta maku on tutun kaurainen. Paistinpannu ei tietenkään ole sama asia kuin grilli tai parila, mutta mukavan karamellisoituneen pinnan pihviin tällä tavallakin sai. Jatkoon!

Kuvissa vilahdellut perunalisäke on myöskin grilliruokaa parhaimmillaan: perunat kuoritaan, pestään ja raastimen "mandoliiniterällä" suikaloidaan ohuiksi viipaleiksi.

Viipaleet pyöritellään öljyssä ja maustetaan suolalla, pippurilla, savupaprikalla ja chililä. Perunat levitetään alumiinivuokaan - tai ilman grilliä uunipellille - ja kypsennetään noin 15 minuuttia grillissä tai 225-asteisen uunin ylätasolla välillä käännellen.

Ja sitten se jännän äärellä -osuus: matkalaukku on pakattu ja tie vie reissun päälle vielä tänään. Matkaan on lähdössä myös kamera ja tietokone, joten langattomien verkkojen sallimissa rajoissa annan kuulua itsestäni as soon as I get there! Ihanaa lomaa kaikille, jotka ovat viikonloppuna lomansa aloittaneet!

Pohja tehdään gluteenittomista kaurajauhoista, ja makua taikinaan antaa mantelimassa:

gluteeniton piirakkapohja:

200 g voita

150 g mantelimassaa

5,5 dl gluteenitonta kaurajauhoa (Myllärin)

ripaus suolaa.

Kuutioitu voi, mantelimassa, jauhot ja suola nypitään sormilla murumaiseksi taikinaksi. Taikina laitetaan kelmun sisällä jääkaappiin jähmettymään, ja kun se on kiinteää ja helposti käsiteltävää (ohuena levynä jähmettyminen vie vain 30 min), noin 2/3 taikinasta kaulitaan 20x30-senttinen levy piirakan pohjaksi.

Pohjaa paistetaan 200-asteisen uunin alatasolla noin 10 minuuttia, jonka jälkeen pohja on kullanruskea ja tuoksuu kypsän viljaiselta. 

Pohjan päälle tulee 500 grammaa huuhdeltuja ja pilkottuja raparperin varsia, joihin on sekoitettu 2 ruokalusikallista fariinisokeria. Raparperien päälle laitetaan loput taikinasta ikään kuin kanneksi. En kuitenkaan halunnut peittää raparpereja kokonaan, vaan osan lopputaikinasta kaulitsin ja otin siitä piparimuotilla sydämiä ja osan taikinasta nypin sormila piirakan päälle.

Piirakkaa paistetaan vielä samassa 200 asteen lämmössä noin 20 minuuttia tai kunnes raparperit ovat pehmenneet miltei hillomaiseksi ja päällä oleva taikina on ruskistunut kauniisti.

Sitten vain lammikko ihanaa, paksua vaniljakastiketta lautaselle ja keskelle pala kauraisaa, mantelista ja kirpsakkaa herkkua.

Mantelin maku on aivan taivaallinen raparperin kanssa, ja en ymmärrä, miten olen voinut joskus kirjoittaa postaukseeni, että gluteeniton kaurajauho olisi mautonta. Tämä on aivan mielettömän maukas ja aidosti kauralta maistuva jauho! Ja piirakka ei ole mitenkään yltiömakea, vaan vaniljakastiketta saa huoletta laittaa reilusti ilman pelkoa ällösokerisuudesta.

Tämä lammikko saattaa tarvita toisenkin palasen piirakkaa...