Vaikka arki on usein hektistä eikä aamuisin ole aikaa (ainakaan minulla!) tehdä yhtään rutiinista poikkeavaa toimenpidettä, jokaisella on varmasti joskus aamu, jolloin velvollisuudet kutsuvat vasta hieman myöhemmin ja on pieni tovi nautiskella esimerkiksi hedelmäisiä suklaapannukakkuja.

IMG_2129.jpg

Pannarit valmistuvat nopeasti, koska taikinaa ei tarvitse kohottaa, joten siksi rohkenen ehdottaa niitä myös arkiaamupalalle ;) Tarvitaan kananmunia, kypsiä banaaneja, tomu- ja vaniljasokeria sekä tummaa kaakaojauhetta. Mitä pienemmän määrän tekee, sitä varmemmin yksi kananmuna yhtä banaania kohden pätee mainiosti. Tästä ohjeesta tulee 5-6 keskikokoista pannaria:

3 kananmunaa (M-koko)

4 kypsää banaania

0,5 dl tomusokeria

0,5 dl tummaa kaakaojauhetta

1 tl vaniljasokeria

Banaanit survotaan sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi, sekaan lisätään kananmunat ja survotaan lisää. Lopuksi sekoitetaan joukkoon keskenään sekoitetut jauhot ja sokerit. Sokeria ei ole luonnollisestikaan pakko käyttää, mutta se korostaa suklaista makua. Pelkällä kaakaojauholla maku ei ainakaan lämpimänä ole erityisen suklainen, mutta väri toki on kauniimpi kuin mitä syntyisi pelkästä banaanista ja kananmunasta.

IMG_2132.jpg

Pannarit paistetaan kuumalla paistinpannulla voissa ja öljyssä kuten letut. Kun pintaan alkaa ilmestyä kuplia ja lastan saa ujutettua pannarin alle vaivattomasti, se on valmis käännettäväksi. Kääntämisen jälkeen loppuun kypsyminen vie vain pienen hetken.

Jokaisella on varmasti omat suosikkinsa pannukakun päälle laitettavaksi - mansikkahilloa ja kermavaahtoa, mustikoita ja vaahterasiirappia tai päärynää ja saksanpähkinöitä - ja minä kevätauringon hekumassa tahdoin keltaisina loistavia appelsiini- ja banaaniviipaleita sekä nokareen syntisen ihanaa suklaa-maapähkinälevittä. Voi taivas!

IMG_2131.jpg

Pannarin kumppaniksi ei tarvita muuta kuin höyryävä teemukillinen ja päivän sanomalehti.. Voiko ihanammin päiväni enää alkaa, onko ihanampaa aamua kuin on tää...?