Pirkka-lehdessä 12/2015 oli niin herkullinen tiikerikakun ohje, että se täytyi ehdottomasti testata. Kakun juju on lakritsikastikkeella maustettu raita, ja lisäksi taikinaan tulee tummaa kaakaota, joka antaa ihanaa suklaisuutta.

DSC_0156.jpg

Taikinaan tarvitaan:

200 g margariinia

2 dl sirosokeria

3 kananmunaa

2,5 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

0,5 dl + 2 rkl tummaa kaakaojauhetta

1 dl lakritsikastiketta

+ voita ja korppujauhoja vuoan jauhotukseen

Huoneenlämpöinen rasva ja sokeri vatkataan kuohkeaksi vaahdoksi, johon lisätään munat yksitellen. Sen jälkeen taikinaan sekoitetaan kuivat aineet, jotka on ensin sekoitettu keskenään. Kaakaojauheesta käytetään tässä kohdin 0,5 desilitraa.

Taikinasta otetaan erilleen noin 1/3, johon sekoitetaan lakritsikastike ja 2 ruokalusikallista kaakaojauhetta. En muistanut kuinka herkullisen makeansuolaista ja kiiltävän samettista lakritsikastike on!

lakukastike.jpg

Perustaikinasta laitetaan puolet hyvin voidellun ja jauhotetun vuoan pohjalle.

DSC_0141.jpg

Päälle tulee lakritsilla ja ekstrakaakaolla maustettu taikina.

DSC_0142.jpg

Ja päällimmäiseksi puolet perustaikinasta.

DSC_0144.jpg

Minä tökin kakkua hieman haarukalla, kuten Pirkan resepti kehottaa, ja kieltämättä raidoista tuli normaalia kauniimmat. Paistoaika 175 asteessa 50 minuuttia Pirkan mukaan, minulla kesti hieman kauemmin (noin 55 min) mutta tulipa kerrassaan kaunis ja tasaisesti kohonnut kakku.

DSC_0154.jpg

Ja irtosi kuin unelma.

DSC_0157.jpg

Pirkan resepti kehottaa kuorruttamaan kakun lakritsikastikkeella ja sulalla suklaalla, mutta minulle ei jostain kumman syystä jäänyt yhtään ylimääräistä lakukastiketta... Minne lie kadonnut...?