Tällaiseksi kolmen h:n kakuksi luonnehtii Ulpu Järvisen Joka kodin keittokirja (WSOY 1982) piimäkakkua, ja eipä minulle ole juuri vastaan panemista. Piimä on nimittäin sellainen elintarvike, että toisinaan sitä tekee mieli niin kovin, että pakkohan sitä on ostaa mutta mieliteko menee kuitenkin ohi sillä yhdellä lasillisella. Näihin kahteen reseptiin saa sujuvasti ja herkullisesti käytettyä piimäpurkin jämän, ja tässä ensin piimäkakku :)

200 g margariinia

1 tl inkivääriä

1 tl neilikkaa

2 tl kanelia

2 tl kardemummaa

3 dl sokeria

3 dl piimää

5 dl vehnäjauhoja

1,5 tl soodaa.

Kirjaa siteeratakseni: "Rasva sulatetaan, muut aineet lisätään, viimeiseksi jauhoihin sekoitettu sooda. Kakku pannaan kylmään uunnii, jossa se saa olla noin tunnin; lämpö 180 astetta - viimeiset kymmenen minuuttia jälkilämmössä." Minä laitoin kakun esilämmitettyyn uuniin ja otin kypsymisen jälkeen huoneenlämpöön, mutta muutoin noudatin lyhyttä ja ytimekästä ohjetta.

Lopputuloksena on muheva ja ihanan mausteinen kakku, joka vain paranee, kun saa pari päivää tekeytyä.

Piimää on kuitenkin edelleen purkin pohjalla... Loput puoli litraa menee saaristolaisleipään, joka ei ole yhtä makean siirappinen kuin jouluksi tehtävä mallasleipä mutta vähintään yhtä herkullinen!

Taikinaan tulee

5 dl piimää

40 g hiivaa

1 dl siirappia

1,5 kaljamaltaita

1,5 dl kauraleseitä

1 tl suolaa

1,5 dl ruisjauhoja

7-8 dl vehnäjauhoja

0,5 dl öljyä.

Piimä täytyy lämmittää kädenlämpöiseksi, jotta hiiva liukenee siihen, mikä ei tuoksu kovin miellyttävältä, mutta se on sen arvoista! Hiivan jälkeen muut ainekset lisätään ainesosaluettelon järjestyksessä eli jauhot viimeisenä, jotta niiden määrää voi passailla sopivaksi. Taikina saa nimittäin jäädä todella löysäksi, ja se vain kaadetaan leipävuokiin kohoamaan.

Tunnin kohoamisen jälkeen eron alkutilanteeseen huomaa selvästi...

Kohonneita leipiä paistetaan 175 asteessa noin tunti. Sen jälkeen leivät voidellaan veden ja siirapin seoksella ja paistamista jatketaan vielä puoli tuntia 150 asteessa. Valmiit leivät voi vielä halutessaan voidella siirappivedellä.

Sitten eikun syömään! Tämäkin herkku vain paranee tekeytyessään, mutta kantapalat täytyy päästä maistamaan heti kun leipä vain on jäähtynyt sen verra, että vainu ei pala syödessä :) 

Kolmen h:n kehu pätee myös tähän leipään - helppoa, halpaa (tai ainakin halvahkoa) ja herkullista!