Meidän perheessä kaikki juhlat ovat kerääntyneet joulun tienoille: veli aloittaa juhlakauden lokakuun lopussa, isä juhlii syntymäpäiviään ja isyyttä marraskuussa, äitini syntymäpäivät ovat tällä viikolla ja omani ensi viikolla. Lisäksi juhlitaan muun muassa isovanhempien syntymäpäiviä, sekä muita pienempiä kissanristiäisiä. Juhlaleipomukset ovat suuri ilo ja riemu, mutta ne asettavat hieman myös haastetta, koska kaikki leipomukset eivät voi olla jouluisia. Eihän se kenenkään oma vika ole, että on sattunut syntymään joulun aikoihin ;)

Tänään juhlittiin siis äitini ja omaa syntymäpäivääjuhlaani, ja juhlaa kruunaavat bountypalat, joiden ohje löytyi loppusyksyn Maku-lehdestä (http://www.maku.fi/reseptit/bounty-palat).

IMG_1197.jpg

Tein ensin pohjan, joka maistui raakana aivan mahtavalta; onhan siinä sulaa Fazerin sinistä ja kookoshiutaleita!

IMG_1182.jpg

Paistoin kakkua 150 asteessa 35 minuuttia, jonka jälkeen se tuntui reunoilta täysin kypsältä ja keskeltä hieman tahmealta. Kun kakku tuli uunista, aloin tehdä sveitsiläistä marenkia. En ole ennen tehnyt marenkia vesihauteessa, mutta olen useasti nähnyt leivontaohjelmissa niin tehtävän, joten olin aika luottavainen, että onnistun ;) Ja hyvinhän se sujui!

Ensin teräskulhoon

3dl sirosokeria ja

3 valkuaista (jäivät yli kakkupohjasta),

IMG_1183.jpg

ja sitten vain vesihaude tulille.

IMG_1184.jpg

Oli niin pakasta vedetty ja kirkas kulho, että sain hauskasti ikuistettua itseni kulhon kyljestä. Joulunpunainen paita on tietenkin must tähän aikaan vuodesta ;)

Sekoittelin marenkimassaa pyörövispilällä koko ajan, ja kokeilin aina välillä sormella, joko massa tuntuisi selkeästi ihonlämpöä kuumemmalta.

IMG_1185.jpg

Kun massa tuntui kuumalta, otin sen pois vesihauteesta ja vaihdoin vispilän sähkövatkaimeen. Vatkasin massaa noin 4 minuuttia, jonka jälkeen se tuntui täysin jäähtyneeltä ja oli ihanan tahmeaa ja kiiltävää ja kuohkeaa ja marenkimaista.

IMG_1188.jpg

Levitin marengin kakkupohjan päälle ja laitoin vielä hetkeksi (2-3 minuuttia) grillivastuksen alle uuniin.

IMG_1192.jpg

Lopuksi paahdoin päälle kookoslastuja koristeeksi. Jos olisin ollut fiksumpi, olisin laittanut lastut marengin päälle jo ennen uuniin laittamista, jotta ne olisivat tarttuneet tahmeaan marenkiin.

Jäähtyneenä leikkasin kakun palasiksi, ja joimme perheen kesken kunnon syntymäpäiväkahvit.

IMG_1205.jpg

Bountypala on ihana yhdistelmä suklaista ja kookoksista kakkua sekä tahmean suloista marenkia. Kerrokset erottuvat selvästi toisistaan, ja paahtaminen tuo kookoslastuista kaiken mahdollisen maun irti. Onnea äiti ja minä!

IMG_1198.jpg

Ihanaa ja antijouluista, kuten halusimme, koska syntymääiväänsähän ei voi valita. Nyt voi taas hyvillä mielin palata joulutunnelmaan, sytyttää kynttilät ja ryhtyä kokoamaan piparkakkutaloa :)