Mummoni on oikea kasvihuonevelho, kasvimaan kuningatar ja marjojen messias (messiatar?). Hän ei myöskään pihtaile viljelyksiensä antimien kanssa, vaan antoi tälläkin kertaa auliisti äitini käydä verottamassa tomaattisatoaan. Niistä tomaateista tulee tällä kertaa öljyssä ja mausteissa haudutettua, uskomattoman intensiivisen makuista tomaattihöystöä.

Tarvitaan vain kypsiä kirsikkatomaatteja, oliiviöljyä, tuoretta timjamia, valkosipulin kynsi, suolaa ja mustapippuria. Halkaistut tomaatit maustetaan, ja uunivuokaan kaadetaan sen verran öljyä, etteivät yrtit ja tomaatit pala. Kuivua ne kyllä saavat, ja usein tällaisia tomaatteja kutsutaankin puolikuivatuiksi tomaateiksi.

IMG_0964-normal.jpg

Kun pari tuntia 125-asteissa uunissa on kulunut ja aisteja hivelevä valkosipulin tuoksu syössyt kaikki nälkäkuoleman partaalle, tomaatit ovat valmiita uunista otettavaksi :)

IMG_0967-normal.jpg

Tässä annoksessa on runsaasti öljyä, joten tomaatit eivät varsinaisesti ole kuivuneet, vaan ne ovat haihduttaneet kaiken turhan nesteen ja imeneet mausteisesta öljystä maut itseensä; taivaallista! Ja tomaatti-yrttiöljy on muuten aika hyvää esimerkiksi riisin kanssa ;)

Tällä kertaa ei kuitenkaan ole riisiä tarjolla, vaan tomaatit pääsevät kermassa haudutettujen metsäsienten kanssa voileipälautaselle.

sienileip%C3%A4-normal.jpg

Luomuhosen (http://www.luomuhonen.fi/web/index.htm) ruisleipää, päällä kantarelleista ja suppiksista tehtyä sienimuhennosta ja kyljessä happaman makeita tomaatteja :)

Pieni sienimuhennos:

kourallinen kantarelleja

kourallinen suppilovahveroita

1 sipuli

ruokakermaa

suolaa

mustapippuria

voita paistamiseen.

Sienistä haihdutetaan kuumalla pannulla ylimääräinen neste, minkä jälkeen lisätään hienoksi pilkottu sipuli ja voi. Kun sipuli alkaa olla kuullottunut ja sienet saaneet vähän väriä, lisätään kerma ja annetaan hautua, kunnes kerma on keittynyt kasaan. Lopuksi lisätään maun mukaan suolaa ja pippuria.