Minun jääkaapistani ei koskaan ole kurkistanut ranskalaista kokkia, joka tarjoilisi tilanteeseen sopivia herkkuja, joten herkut täytyy loihtia itse. Tänään iltapalaksi (ja toivottavaksi vielä huomiseksikin) syntyi Valion chorizo-piirakan ohjeesta inspiraationsa saanut mustapippurinen kinkkupiirakka. Alkuperäinen ohje löytyy täältä: http://www.valio.fi/reseptit/chorizopiiras/.

Pohjaan tuli alkuperäisestä ohjeesta poiketen 2 dl vehnäjauhoja ja 1 dl kaurahiutaleita, mutta 1 tl leivinjauhetta, puoli desiä juustoraastetta ja yhteensä puolitoista desiä juoksevaa margariinia ja mustapippurinen makuista ruokakermaa (0,75 dl kumpaakin). Ainekset vain sekoitetaan keskenään ja painellaan piirakkavuokaan pohjaksi ja reunoiksi. Taikina oli hyvin helposti käsiteltävää ja pysyi paistuessaankin nätisti reunoilla ilman herneitä tai muitakaan painoja. Esipaistoksi riitti noin 15 minuuttia 200-asteisen uunin alimmalla tasolla.

20140424_191627%5B1%5D-normal.jpg

Paistamisen jälkeen ripottelin pohjan päälle kinkkukuutiota ja seoksen, jossa oli maustamatonta ruokakermaa, mustapippuriruokakermaa, kaksi kananmunaa ja pari desiä juustoraastetta. Koko komeuden päälle tuli vielä ohut kerros juustoraastetta, jotta saadaan mahdollisimman kaunis ruskea paistopinta :)

20140424_191813%5B1%5D-normal.jpg

Noin 25 minuutin paistamisen jälkeen uunista leijaili herkullinen tuoksu ja ulos tuli kauniisti ruskettunut ja oikein runsasjuustoisen oloinen kinkkupiirakka.

20140424_194443%5B1%5D-normal.jpg

Eikä sitten mennyt aikaakaan, kun piirakkaan ilmestyi mysteerinen kolo. Kuka lie haukannut..?

20140424_203603%5B1%5D-normal.jpg

Vaikka piirakkavuoassa on leivinpaperi, pohja paistui rapeaksi ja tuntui suussa kypsältä ja kevyeltä myös piirakan keskeltä (ei sillä että olisin tuota palasta maistanut; pois se minusta....). Mustapippurin aromi ei ole liian voimakas, mitä vähän pelkäsin etukäteen, vaan se tuntuu pienenä jälkimakuna suussa piirakkaa syödessä. Toivottavasti tästä iltapalasta jää hieman myös aamupalaksi... :)